Turun seudun Xeniitit

Miittiraportit

Xenautica-suunnittelua 6.8.2004

Tapaamiseen oli tulossa seitsemän henkeä, kuusi lopulta tuli. Muutamalla oli sopivasti asiaa Turkuun, joten miitti kannatti järjestää juuri tänä perjantai-iltapäivänä. Tapaamispaikka oli helteiselle säälle sopiva, pääkirjaston edessä oleva jäätelökioski. Siitä kuitenkin siirryttiin pian varjoon joen vastarannalle, Ribsin terassille.

Viilentävien juomien ääressä tutkittiin Minnan tuomia papereita ja alettiin jutella alustavista suunnitelmista. Homma eteni hyvin – selvästikään kukaan ei ollut kärsinyt aivojen sulamisesta. Suunniteltiin alustavaa ohjelma-aikataulua, mietittiin käytännön matkajärjestelyjä ja mm. ruokaa, sekä juteltiin aina välillä muustakin.

Kun terassi alkoi täyttyä ja meidän lasimme tyhjetä, teimme vielä turistikäynnin Turun tuomiokirkkoon. Tarkoitus oli käydä DomCafessa, mutta mokoma olikin kiinni. No, kirkkoon pääsi ilmaiseksi sisään ja siellä oli viileämpää kuin ulkona...

Kirkkovisiitin jälkeen seisoskelimme vielä Tuomiokirkkopuistossa keskustelemassa, vaikka kovasti teimmekin lähtöä... Ohjelmaryhmä sai tarvittavat jaksot kootuksi, webbiryhmä/matkanjärjestäjät juttelivat nettijutuista. Lopulta irtautuminen ja hajaantuminen. Myöhemmin Minna jatkoi yhteydenpitoa Vikingin suuntaan (järjestelyt etenevät vakaasti kuin ruotsinlaiva) ja Matti postasi ottamansa kuvat (alla).

Tuomiokirkkosillalla
Koko poppoo matkalla pääkirjaston tapaamispisteestä kohti ensimmäistä juottolaa.
terassilla
Mutta koska Bremer oli kiinni, päädyimme Ribsiin. Aah, varjo ja juotavaa. Suunnitelma on pöydällä, ilmeet vakavia.
Vartiolaisia
Aika hiljentyä (ja viilentyä) tekemällä excursio Tuomiokirkkoon. Olivat perkeleet panneet Domcafeen kiinni.
Yleisnäkymää
Ooooo.... On se korkea....


Troija Kinopalatsissa 15.5.2004

Yli puolet Turun Seudun Xeniiteistä tapasi lauantaina 15.5. Ohjelmassa oli elokuva Troija ja tietysti yhteistä oleilua ja löpinää.

Tapasimme Kinopalatsin aulassa neljältä ja liput haettuamme siirryimme keräämään katu-uskottavuuspisteitä Robert's Coffeesta. Pöydässämme nautittiin teetä, jääteetä, kahvia, limua ja jäätelöä. Toivottavasti näytimme katu-uskottavilta emmekä nörteiltä ;-)

Leffa osoittautui ihan viihdyttäväksi. Musiikkipuolella oli käytetty samaa kuoroa kuin Xenassa (leffan alkaessa hiljaisessa salissa kuului Minnan äänekäs kuiskaus: "Hei, en mä tiennytkään, että Xenasta on tehty jo leffa!"), ja paikka paikoin musiikkikin kuulosti hyvin samanlaiselta. Troijan hevonen oli hieno, mutta se Gabdragia jäljittelevä ;-) kohtaus oli tyystin vailla dramatiikkaa.

Lopputulos: kaikki olivat elokuvaan tyytyväisiä, vaikka kyllä Xena olis ihan varmana voittanu Akilleen. Nii!

Teatterista ulos päästyämme haahuilimme tien tukkeena jalkakäytävän reunassa, kun emme keksineet, mitä seuraavaksi. Päädyimme Puutorin Vessaan, jossa seurueemme herrasmies (duh.. ainoa, jolla oli y-kromosomi) tarjosi kierroksen. Viileän illan vuoksi kaikki joivat jotain lämmintä.

Keskustelu jatkui vilkkaana aina vähän yli yhdeksään. Lähdimme lopulta puoli kymmenen maissa pois – paleltuamme ensin vähän lisää Puutorilla. Aina tuntui riittävän lisää jutunaiheita ja kavereista oli vaikea päästä irti. Kesällä lisää tapaamisia – ja toivottavasti silloin ei enää palella :-)

Miira

Etusivu

Xenautica

KoulutuXena

Historiaa ja tietoa TuseXesta

Toiminta

Xenan jaksot

Linkkejä

Anna palautetta




Valid XHTML 1.0!

Valid CSS!
Sivut koodasi Minna.